Eräpyhästä kantautuneiden tietojen mukaan jäällä on hankala kulkea lumi/jääsohjon vuoksi eikä jääkään kaikin paikoin ole turvallista liikkua. Tiistain 7.2. Kalamiesillassa keskusteltiin porukalla asiaa ja päätettiin, että Eräpyhän sijasta menemme ensi lauantaina Rautavedelle, jossa hekalaisia on viime päivinä ollut pilkillä ja jääolosuhteet kelvollisiksi havainneet. Muutoin reissun aikataulut ym. seikat ovat kuten toimintamuistiossa lukee eli lähtö klo 7.00 bussikuljetuksella. Cup 10.
Tulokset