Julkaistu

Kalamiesilta 7.2.2018 – teemana tasapainopilkintä

Kalamiesilta sujui leppoisissa merkeissä mielenkiintoisten esitelmien parissa. Paikalle oli saapunut yli 40 pilkinnästä kiinnostunutta kalamiestä. Ensimmäisenä vuorossa oli Ronnun Joken puheenvuoro. Jokke kertoi 30 vuoden kokemuksella pääsääntöisesti ahvenen pilkkinnästä tasapainopilkeillä. Jokke onkii pääsääntöisesti omavalmisteisilla karvapyrstötasureilla. Se että iso ahven syö isoa pilkkiä ei aina pidä paikkansa, sillä Jokke esitteli noin 50 mm pitkän karvapyrstön, jolla on saanut isoimman ahvenensa Pirkanmaan vesiltä. Ahvenella oli painoa karvan alle 2,5 kg, joten aivan tavanomaisesta kalasta ei ollut kyse. Ahven oli hetken aikaa se-ahven. Jokke ei käytä kaikuluotainta pilkkimisessä, vaan mittaa tarkkaan onkimis syvyyttä kehäongella. Vesikerros kannattaa kalastaa ylhäältä alaspäin ja tähän kehäonki on hyvä varuste. Jokke kertoi myös saaneensa joskus Kaukajärvestä 4 kg taimenen morrilla. Väsytys kesti lähes 3 tuntia 0.18 mm siimalla. Melkoinen suoritus!

Kahvitauolla Kinnusen Nico myi morrejaan ja Timarin Tapsa sekä Uunilan Esa myivät tasureitaan ja muutenkin pöydissä väsyteltiin melkoisia saaliita ja vaihdettiin vinkkejä. Kahvitauon jälkeen puheenvuoron sai kerhon ulkopuolisena kutsuvieraana paikalle pyydetty Tommi ”Kalarosvo” Joensuu. Kalarosvon upeita vieheitä ja hienoja uinteja on saatu ihailla somessa. Tommi aloitti tarinansa kysymyksellä kuinka moni on saanut yli kilon ahvenen, käsiä nousi toistakymmentä ylös. Seuraava kysymys oli, että kuinka syvältä kala otti. Yhteistä kaikissa vastauksista oli, että kalat olivat tulleet pääosin välivedestä ja osa oli iskenyt jopa ihan jäänalta. Tästä Tommi jatkoi, että hänen mielestään ahvenen ”rotu” muuttuu siinä 800 gramman paikkeilla ja mega luokan ahvenet tulevat nimenomaan välivedestä. Tässä puuhassa luotain on hyvä apuväline ja Tommi olikin ehdottomasti luotaimen kannalla ahvenen onginnassa. Tommi käyttää kaikuluotainta siten, että hänellä on luotaimen näyttö jaettu 200 khz ja 83 khz taajuuksille. Pienempi taajuus näyttää laajemmalta ja isompi taajuus on taas tarkempi. Kalan tullessa luotaimen ruudulle Tommi rauhoittaa uittamisen kokonaan. Siinä vaiheessa luotaimen tuijotus kannattaa jättää vähemmälle ja keskittyä seuramaan vavan kärkeä ja siimaa, jotta vastaisku saadaan tehtyä kunnolla. Tommi onkii myös kehivavalla, jossa kehäväli on 0,5 m. Tämä sen takia, että Tommi on monesti todennut, että nirsolle ahvenelle hyvä keino iskuun voi olla nostaa pilkin korkoa nopeassa ajassa useampi metri. Tommi kertoi myös käyneensä useamman kerran Puruvedellä ahventa onkimassa ja saaliitkin ovat olleet heidän pilkkiporukalla hyviä. Ovatpa troolimiehet puhuneet jopa 3 kg ahvenista muikku troolissa!

Kiitoksia vielä kaikille osallistujille ja esiintyjille hienosta illasta. Paljon jäi korvan taakse vinkkejä ja sehän illan tarkoitus olikin.

Kalamiesillasta raportoi Ville-Pekka Oldén